Työnohjaus
Tunnekeskeinen työnohjaus on johdettu tunnekeskeisen psykoterapian teoriasta ja otettu siitä soveltuvin osin ja työnohjaajan itse määrittelemin tavoin työnohjauksen käyttöön. Työnohjaustapahtumaa voidaan jäsentää esimerkiksi sen kautta, mikä kulloinkin on työnohjauksen fokuksessa. Fokuksessa voi olla ohjattavan (yksittäinen henkilö, ryhmä tai esimerkiksi työyhteisö) tilanne, työmenetelmät, suhde toisiin (asiakkaat, kollegat, työntekijät) tai työnohjattavan sisäinen maailma ja hänen toimintaympäristönsä. Tunnekeskeinen työnohjaus on johdettu tunnekeskeisen psykoterapian teoriasta ja otettu siitä soveltuvin osin työnohjauksen käyttöön.
Tunnekeskeinen työnohjaus sopii kaikille asiakastyötä tekeville psykoterapeuteille, psykologeille sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoille ja asiakkaiden kokemusten mukaan sillä on monia hyviä vaikutuksia oman työn ymmärtämiseen ja omien tunteiden tunnistamiseen ja prosessointiin.
Seuraavassa muutamia tunnekeskeisen työnohjauksen asiakkaiden palautteita:
"Tunnekeskeinen työnohjaus on ollut erilaista kuin aiempi työnohjaukseni, siellä on keskitytty eri tavalla omien tunteiden tunnistamiseen ja vastatunteisiin ja joskus on jopa tuntunut että olen terapiassa siinä itsekin, ainoana erona, että teemat ovat työhön liittyviä"
"Työnohjaus on tuttua vuosien takaa, mutta se, että tunteet ovat selvästi keskiössä, on erilaista ja virkistävää."
Tervetuloa kokeilemaan tunnekeskeistä työnohjausta, jota tarjoavat tunnekeskeisen psykoterapian kouluttajapsykoterapeutit.